TRAVEL,VIDEO

MEKSIKON KOHOKOHDAT JA PAINAJAINEN LENTOKONEESSA

 

 

Kun tuttavani ovat kyselleet, miten matkani meni, on vastaukseni ollut seuraavanlainen; ihana reissu, kiva paikka ja lämpöä riitti… 

Mutta, et arvaa, mitä mulle kävi lentokoneessa..

 

 

 

Joku pakonomainen tarve on ollut siis purkaa tämä traumaattinen (jälkikäteen koominen) kokemukseni ulos, vaikka se onkin vähän erittäin nolo.

 

Aloitetaan siis siitä, mitä tapahtui paluulennollani takaisin kotiin Calgaryyn. 

 

Matkustin yksin, koska olimme Leen kanssa ostaneet lentoliput eri aikaan. Sain paljon halvemmat lennot, vain 10-15 minuutin eroavaisuudella Leen lennoista. Portitkin olivat vierekkäin. Huomaa, että Meksiko on kanadalaisten suosima matkakohde. 

 

Kotimatkalla, heti kun kone lähti liikkeelle, alkoi ihan out of nowhere vatsaani koskemaan ja tuli todella paha olo. Nousun jälkeen meninkin sitten vessaan toteamaan saaneeni ruokamyrkytyksen tai vatsataudin. Kirjaimellisesti kaikki tuli ulos (lue: istuin pöntöllä, samalla oksentaen käsienpesualtaaseen), eikä loppua näkynyt. Tästä alkoi vessaan juoksemisrumba, josta teatreellisten jonojen ohittamisieni jälkeen, päätin jäädä vessaan koko viiden tunnin matkan ajaksi. Oli turha mennä hetkeksi istumaan omalle paikalle häpeämään itseänsä. Haisin hirveälle! Oksennusta tuli tulvana ja sitä lensi joka paikkaan -niin hiuksiin kuin naamallekin. Niinä hetkinä kuin pystyin, keräsin voimia vessan likaisella lattialla ja haaveilin vesilasista. Kurkku oli niin kuiva, että nielaiseminenkin tuntui kuolemalta.

Ne kerrat kun jouduin pakosta poistumaan vessasta omalle paikalleni (turbulenssi ja laskeutuminen), tuntuivat elämäni pisimmiltä. Pidättelin molempia hätiä, samalla kun viereinen pappa taputteli selkään ja hänen vaimonsa piteli omaa sämpyläpussiansa valmiina jos oksennus tulee. Kanssamatkustajat auttoivat myös laukkuni kanssa ja laittoivat minut ensimmäiseksi poistumaan koneesta. Missä henkilökunta?! 

 

Kun lopulta kävelin viimeisillä voimillani passitarkastukseen, tuli viereeni komea nuori herra kyselemään olinkohan se tyttö, joka oli ollut koko matkan kipeänä? 

 

Jep minähän se.

(En ihmettele yhtään, että keneltäkään koneessa olevalta jäi huomaamatta, mikä oli kyseessä.)

 

 

Vessatarinan jälkeen, olen kyllä kertonut matkastani muutakin. Niille, jotka tämän jälkeen ovat enää kyselleet mitään;

 

  • Vietiin vastasyntyneitä kilpikonnia käsissämme mereen. Meidän viereiseen rantaravintolaan on tehty kilpikonnien munille oma paikka, josta kaivetaan juuri kuoriutuneet kilpikonnat ja kuljetetaan mereen. Tämä järjestely on tehty sitä varten, etteivät kilpikonnat eksy matkallansa (rakennusten valot harhauttavat kilpikonnat reitiltänsä, jonka jälkeen linnut ehtivät napata heidät kynsiinsä). 
  • Rannalla kirjan lukeminen oli ihanaa!
  • Snorklausmatkalla nähtiin delfiinejä. Veneessä oli myös kova meno! Henkilökunta tarjosi drinkkejä, minkä kerkesi. Niin, ettei edellistä ollut ehtinyt edes juoda loppuun. Mummot villiintyivät tanssimaan.
  • Meksikolaisten yleinen rentous oli virkistävää. Mietittiin, ettei Kanadassa tällainen snorklausretki tulisi kuulonkaan. Eikä myöskään se, että laskuvarjohyppääjät lentelivät joka päivä meidän asunnon eteen olevalle rannalle. Välillä ne meinasivat törmätä rantatuoleihin tai rannalla pyyhkeillänsä makaaviin ihmisiin, mutta se ei näyttänyt haittaavan ketään. Tätä oli hauska seurata!
  • Meidän uima-altaalla taas oli joka aamuinen mummojen juoruklubi. Kerran eksyin mukaan juttelemaan. Siellä puhuttiin seksistä.
  • Viini oli halpaa ja meidän asunnon omistaja (ihana lady) raahasi sitä aina pullokaupalla jääkaappiin. ”Viini on kuin vettä”, totesi aina samalla.
  • Krokotiilit asustelivat lähiseudulla. En nähnyt niitä, mutta pelkäsin törmääväni niihin joka kerta kun menin mereen.
  • Matkamme perimmäinen tarkoitus oli kulkukoirien pelastaminen. Tällä hetkellä kulkukoirien tilanne on niin hyvä, ettei löytynyt kuin yksi pelastettava koira. Tämä onnellinen pääsi Leen vanhempien auttamana Kanadaan hyvään kotiin.

 

 

Onnistuin kadottamaan melkein kaikki kuvani (ne parhaimmat tietty), mutta tässä pieni perhevideo matkalta. 

 

 

Hyvää uutta vuotta kaikille,

 

Love Oona

 

 

 

Previous Story
Next Story

4 Comments

  • Reply
    Sari
    tammikuu 12, 2019 at 7:07 am

    Aika huvittavaa, että siskosikin viimeinen postaus kertoo oksentamisesta 😀

    • Reply
      Oona
      tammikuu 13, 2019 at 7:29 pm

      Hahha Julia kertoi, että mun postauksen lukemisen jälkeen alkoi oksentaa/norovirus alkoi. Outo sattuma kyllä 😀

  • Reply
    Laura
    tammikuu 12, 2019 at 11:31 pm

    Onpa hieno video! Upeat maisemat tosi kiva musiikki. Ja ihanaa, ettei löytynyt enempää koiria pelastettaviksi, voi kunpa se olisikin katukoirien kanssa se ”ongelma”. 😊👍

    Onko muuten iso paperisota kuljettaa koira Meksikosta Kanadaan? Varmaan rokotukset ja passit tarvitaan? Kuvittelen, että Meksikossa koirilla on enemmän ja erilaisia (tarttuvia) tauteja kuin Kanadassa. Täytyykö koirat testata joidenkin sairauksien varalta vai onko käytössä jonkinlaista karanteenisysteemiä?

    • Reply
      Oona
      tammikuu 15, 2019 at 7:15 pm

      Voi kiitos Laura. Tosi kiva kuulla, että tykkäsit videosta! 🤗🥰

      Leen vanhemmat toivat koiran järjestön kautta, jossa kaikki paperit ja rokotukset on ilmeisesti jo hoidettu valmiiksi. Sillä nämä rescue- järjestön työntekijät toivat koiran suoraan lentokentälle, josta Leen vanhemmat veivät koneeseen ja Kanadan puolella luovuttivat uudelle omistajalle.

      Muuta en sitten oikein tiedäkkään. Pitäs ottaa enemmän selvää. Kuulin just, että yksi vanha tuttavani työskentelee juuri Puerto Vallartassa ja tällaisesessa koirien pelastusryhmässä. 😍

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.