NYT MENI HERMOT JA SEN KYLLÄ HUOMAA

Muutama päivä on ollut sellainen raivo päällä, että teen itseni lisäksi kohta hulluksi kaikki muutkin lähipiiristäni. Koska en voi kadota autiolle saarelle elämään kiukkuni kanssa yksin, olen hengitellyt syvään tai poistunut paikalta silloin, kun tekisi mieli vain polkea jalkaa ja kiukutella kuin pahempikin uhmaikäinen lapsi. Tämä on jo noloa!

Töihin on kuitenkin mentävä, vaikka haluaisin vain kellua jossain uima-altaassa, kuulematta ja näkemättä mitään. Toinen hyvä vaihtoehto olisi olla yksin kotona peiton alla tai dynaamisessa hot flow- joogassa, jossa hien valuessa saisi edes hetkellisen endorfiinien tuottaman hyvänolontunteen.

Ärsytys tuntuu kasvavan päivä päivältä lumipallo efektin lailla lopulliseen räjähdyspisteeseen, jossa joka ikinen pieni ja mitätön asia saa keittämään yli.

Asiat, jotka ärsyttävät enemmän kuin pitäisi

♡ Kahvimaito on loppu. Klassikko!

♡ Kanadalaisten valtava kanisterimaito, josta läikkyy kaataessa aina yli.

♡ Hitaasti ajavat tai kävelevät ihmiset, jotka tukkivat tien niin, ettei niiden ohi pääse.

♡ Kovaääniset moottoripyörät. Yleensä ajavat ohitsesi silloin kun puhut puhelimessa.

♡ Kun poikaystävä laittaa viestiä, että voitko tuoda sitä sun tätä, töiden jälkeen matkan varrelta olevista kaupoista. Mikään ei ole niin ärsyttävää, kun väsyneenä pysähdellä pyörän kanssa, sählätä lukon kanssa, sekä loppumatka yrittää tasapainotella kotiin, kun koko pyörä on täynnä tavaraa.  

♡ Koirankakkakyttääjät. Oma ihmislajinsa, jotka tulevat kuin näkijänä paikalle silloin, kun olet unohtanut pussin kotiin. Voi sitä vihan määrää minkä heiltä saat, jos siinä pussittomassa tilanteessa et pysty keräämään sitä kakkaa (tällä kertaa löysää) aidan takaa ojasta, vaikka muuten olisit sen kyllä tehnyt. -Sain ihan hirveät huudot ohi ajavalta autoilijalta, joka pysähtyi tien varteen tsekkaamaan keräänkö kakat!?

♡ Joka aamuinen kiire. 

♡ Kun huomaat nukkumaan mentäessä, että pyykit ovat vielä tyhjentämättä koneessa.

♡ Salasanan unohtaminen ja sen takaisin hankkiminen monien sähköpostiviestien ja vahvistuskoodien kautta.

♡ Verkostomarkkinointi.

♡ Huulitäytteet. 

♡ Jonottaminen. Ihan sama mihin.

♡ Ihmiset, jotka ottavat työasiat liian vakavasti.

♡ Ylipirteät ihmiset.

♡ Kun työelämässä keksitään jatkuvasti päivänselvistä asioista uutta koulutusta, päivitystä ja kokousta, joista ole kuitenkaan koskaan mitään hyötyä. Yksinkertaisista asioista tehdään hankalia kaikkineen sääntöineen ja ohjeineen, vaikkei niihin mitään sääntöjä edes tarvita. Hyväksi todettuja asioita lähdetään muuttamaan, vain koska jonkun pitää saada taas päteä jossakin asiassa. 

♡ Hypetetyt ja pinnalla olevat asiat, joita kaikki hehkuttavat hetken kilpaa. Esimerkkeinä: A star is born -leffa, jonka ylihypetyksestä tuli vain vastareaktio. Mielestäni se oli vielä niin hollywoodimaisen epäaito, etten päässyt siihen ollenkaan mukaan. Lähinnä odotin koska se loppuu. Toinen oli Yonger -sarja. Niin teennäinen, etten pystynyt katsomaan muutamaa jaksoa pidemmälle.

Sitten tulee mieleen kaikki ylikalliit, halpatuotannolla tehnyt merkkilaukut ja kengät. En ymmärrä miksi joku haluaa tuhlata niihin niin paljon rahaa?

♡ Menkkaturvotus.

♡ Mikä tahansa elektroniikka laite, joka ei toimi.

♡ Tietokoneen muistin täyttyminen ja sen lopullinen tukkeutuminen raw-kuvien ansiosta. Kuusi vuotta vanha MacBook Airini tosin heräsi kuin uutena henkiin, kun palautin sen tehdasasetuksiin. Ihan valtava ero entiseen!

♡ Kovat äänet. Tv:n huudattaminen ja musiikin kuunteleminen autossa volyymit täysillä. Tuntuu, että pää räjähtää.

90-lukua imitoiva muoti.

♡ Menestyneet ihmiset, jotka väittävät, että kaikki pystyisivät samaan, jos vain vähän yrittäisivät.

♡ Itseriittoiset ja pätevät ihmiset.

♡ Kengät jalassa sisällä hengaaminen. Leee! 

♡ Kun joku änkee joogasalissa mattonsa kanssa ihan iholle kiinni, vaikka muualla olisi enemmän tilaa.

Minä itse. Ja ihan kaikista eniten.

Kohtalotovereita?

Anteeksi lähipiirilleni.

Love Oona