LIVING ABROAD

TALOYHTIÖ

Muistan sen päivän kun jättimatkalaukkuni kanssa tähän kerrostaloon ensi kertaa astuin. Olin juuri silloin tehnyt yllättäviä päätöksiä; en ollut mennyt paluulennolleni, olin juuri täältä käsin irtisanoutunut työpaikastani, olin yltiöpäätä ihastunut, olin hypännyt suoraan kohti tuiki tuntematonta ja yht´äkkiä asuinkin Zachin luona tässä oudossa talossa. Silloin vielä kaikki tuntui niin erilaiselta, että samalla lailla kuin ulkomailla …

LIVING ABROAD

JOULUKORISTE-PAINAJAINEN?

Täällä on muuten jo satanut ensilumi, mutta sillä välin kun minä huitelen tuolla ulkona vielä kesäkengät jalassa (uhmaten koko talvea), niin Zach laittelee jo innosta puhkuen kotiamme joulukuntoon! Tässä ei nyt siis puhutakkaan mistään pikku joulukynttilöistä, vaan kolmesta isosta joulukoristelaatikosta, joiden sisältö on pistettävä esille heti… vaikka onkin vasta marraskuun alku. Täytyy kyllä myöntää, että …

FITNESS

ELÄMÄNI HARRASTUKSET

Täältä tulee taas näitä minun mummomaisia muisteluitani, tällä kertaa siitä, kun nuorempana tuli harrastettua paljon kaikenlaista. Kaikista harrastuksistani löytyikin jokin kiva muisto ja tässäpäs ne nyt ihan aikajärjestyksessä. SATUBALETTI Kikatimme ystäväni kanssa tunneilla aina niin paljon, että jouduimme melkein joka tunnilla ulos luokasta. PARTIO Kävimme siskon ja meidän kahden kaverin kanssa partiossa. En muista näistä …

LIFESTYLE

NIIN MIKÄ TYYLI?

Oletteko koskaan kokeillut tehdä asukollaaseja omista asuistanne? Minä en. Nyt sitten päätin testata ja täytyy sanoa näin humorisesti, että järkytyin! Ainut huomionherättävä juttu asuissani taitaa olla se, jos joku sattuu katsomaan liian lyhyttä hameen helmaani. No mutta, onneksi on keksitty korkokengät, jotka tuovat aina vähän ryhtiä siihen muuten tylsään kokonaisuuteen. Selvästi siis tämän hetkiset vaatteet, …

PERSONAL

TV-TASON KOHTALO

Kökötän yksin kotona. Kello on yksi yöllä. Kävelin joogasta kotiin, kun kello oli kymmenen illalla. Tulin normaalia oikoreittiäni, jossa joutuu vähän poikkeamaan kadulta, sellaiseen harvakseltaan kasvavien puitten alueelle. Pimeys ja hiljaisuus oli käsinkosketeltavaa. En suunnilleen nähnyt eteeni ja minua pelotti. Aloitin snapchattaamaan reittiäni muille; ”Katsokaa kuinka pimeätä ja kuollutta täällä on”. Pelkoni hävisi. Hyvä keksintö …