Tammikuussa tuli viisi vuotta kuluneeksi siitä, kun kirjoitin ensimmäisen postauksen blogiini.

Sivustoni ylikuormituksen takia siivosin vanhoja postauksia ja kuvia pois. Muutama ”helmi” oli kuitenkin säästettävä. Teksti on julkaistu 1,5 vuotta Kanadaan muuttamisen jälkeen. Kulttuurierot saattoivat vielä satunnaisesti pänniä.

Ne jotka eivät tiedä, postauksessa mainittu Zach on silloinen poikaystäväni. Ne, jotka tietävät: hän asuu edelleen samaisessa kerrostalossa ja hänelle kuuluu hyvää.


HISSIKESKUSTELUJA

POSTAUS ON JULKAISTU BLOGISSA 23.11.2016

Zach ihmetteli Suomessa asuntoni rappukäytävän hiljaisuutta. Naapureita ei näkynyt juurikaan koskaan -jos sattumoisin näki, ehti ne mennä sellaista vauhtia ohi, että ”moit” piti huudella perään. Hissiinkään ei edes tullut koko kahden viikon aikana samaan aikaan ketään. Zachin innostuneet yritykset tutustua naapureihini jäivät siis aika olemattomiksi..

Kulttuurishokkimme ovat täysin vastakkaiset. Suomireissullamme minä taas nautin juuri siitä hiljaisuudesta. Vihdoin olin saanut lomaa kanadalaisista naapureistani!

Laskin, että olen käynyt Kanadassa noin 1.825 kpl hissikeskusteluja (about joka päivä muutaman kerran). Alkushokista olen kuitenkin jo päässyt pitkälle. Huonoinakin päivinä sitä vaan jutellaan. Yleensä jos en muuta keksi, niin haukun hissiä. Koska se nyt on vain maailman hitain. Hyvinä päivinä taas voin höpöttää vaikka koko elämänkertani (=en siis ole vieläkään löytänyt sitä kultaista keskitietä small talkissa). Joskus olen myös saanut mustasukkaisuuskohtauksen, kun Zach naureskeli liikaa kauniin tytön kanssa hississä (=en vieläkään myöskään ymmärrä small talkia).

Parhaimillaan hissikeskustelut voivat olla kuitenkin antoisia. Sen huomaa silloin, kun oman asuntonsa oven sulkee ja vieläkin hymyilyttää.

Täällä hissietiketteihin kuuluu moikata ja kysyä toiselta mitä kuuluu. Kaikista tärkeintä on kuitenkin lähtiessään toivottaa hyvät päivänjatkot, -illat, -yöt -riippuen kellonajasta. Tai vaihtoehtoisesti voi vaan sanoa; ”Have a good one”. Zach pitää suorastaan törkeänä sitä, jos joku ei hissistä lähtiessään sanokkaan mitään.

Muita huomioita kanadalaisesta hissikulttuurista:

  • Miehet päästävät aina naiset ensimmäiseksi hissiin.
  • Jotkut uudet asukkaat kättelevät ja esittelevät itsensä hississä.
  • Hississä kysellään paljon. Töihin menossa? Tulitko juuri töistä? Lomapäivä? -En, en ja ei.
  • Yleisin keskustelun aihe on kuitenkin varmaan vaan se sää.
  • Hissitkin puhuu. Hissi kertoo aina pysähtyessään mikä kerros on kyseessä ja mihin päin on jatkamassa; ”tenth floor, going up/down”.
  • Hissit peitetään peitoilla. -Heti remontin jälkeen meidän uuden hissin kaikki seinät peitettiin peitoilla. Tätä näkee kaikkialla! Kuulema tämä tehdään, koska remontti on kallis, eikä haluta hissin menevän heti naarmuille tai likaantuvan. Odottamani hissipeilikin on nyt siellä peittojen takana!

4 kommentti

  1. Hauska muistelupostaus. Näitä helmiä lisää! Muistan ne hissin seinäpeitteet. Hississä haisi aina tunkkaiselle ja oli vaikea hengittää. Kun hissi pysähtyi siihen kerrokseen mihin oltiin menossa, sitä melkein ryntäsi ulos, että, pystyi hengittämään normaalisti. Mitenköhän astmaatikot pärjäävät tuollaisissa hisseissä, joutuvat varmaan kävelemään rappusia pitkin.

    1. Kiva! Arkistoista löytyy vaikka mitä! 🙂

      Ei varmaan ollut paras paikka astmaatikoille! Hissi oli myös niin hidas, että siinä joutui kyllä tovin seisomaan 😀

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.