TESTISSÄ: THE INCREDIBLE FACE GEL

kesäkuu 27, 2017 in BEAUTY & HEALTH - No Comments

TESTISSÄ: THE INCREDIBLE FACE GEL

kesäkuu 27, 2017 in BEAUTY & HEALTH - No Comments >/div>
*Yhteistyössä MayBeauty*

 

 

Iho kuntoon juhannushulinoiden jälkeen!

MayBeautyn tuotteet tulivat itselleni tutuksi blogeissa pyörineiden mustapää naamioiden kautta. Naamiot keräsivät sen verran kehuja, että lähdin mielenkiinnolla testaamaan MayBeautyn toista ihonhoitotuotetta: The Incredible Face Gel.

Geeli, joka kuorii ja puhdistaa hellävaraisesti ihoa ja ihohuokosia, kuulosti minulle juuri sopivalta. Ihoni on ollut aina aika kuiva, joten olen pyrkinyt minimoimaan eri purnukoiden kanssa läträämisen. Ihonhoitorutiineihini kuuluukin yleensä vain hellävarainen puhdistusemulsio, kasvorasva ja silmänympärysvoide. Kuitenkin nyt kesän korvilla olen huomannut kasvoihini tulleen tavallista enemmän pieniä näppylöitä, joten omien hoitotuotteiden lisäksi ajattelin kunnollisen kuorinnan olevan ihan paikallaan.

 

 

 

MayBeautyn paketista löytyi kahdeksan yksittäispakkausta, joista yhdestä riittää noin 2 – 3 käyttökertaan. Geeli on hennon roosan väristä ja tuoksuu kukkasilta. Geelissä ei ole kuitenkaan käytetty erillisiä hajusteita vaan kukkaistuoksu tulee ruusu-uutteesta, joka on tuotteessa olevan raaka-aineen ominaistuoksu. Pakkauksen takana löytyvä ainesosaluettelo ei näyttänyt myöskään päätähuimaavan pitkältä. Se on aina plussaa! Toiseksi tuote ei sisällä rakeita tai voimakkaita happoja, mutta paljon kosteuttavia ainesosia. Samalla kun se kuorii iholta kuolleita ihosoluja, se myös kosteuttaa. Hyvä!

Kuolleiden ihosolujen poistamisen lisäksi tuote lupaa myös puhdistaa ihohuokosesi, poistaa talia ja ylimääräistä rasvaa, sekä tekemään ihostasi puhtaamman ja pehmeämmän.

 

 

Kuorintageeliä levitetään puhtaalle ja kuivalle iholle pyörivin liikkein, kunnes huomaat kuolleen ihosolusi kuoriutuvan kasvoillasi. Tämän jälkeen kasvot huuhdellaan lämpimällä vedellä.

Pyöritellessäni geeliä iholleni, tosiaan tunsin ja näin kuinka ylimääräiset epäpuhtaudet lähtivät liikkeelle. Huuhtelun jälkeen kasvoni tuntuivat puhtaalta, raikkaalta ja pehmeältä. Nyt otan kuorinnan säännölliseksi!

 

Ensimmäisellä hoitokerralla kuolleen ihon murusia näki selkeinten. Yritin saada sitä kuvaan.

 

 

Pidin itse kovasti tuotteesta, joten geeli jää varmasti meille käyttöön noin kerta viikkoon. Tuote sopii myös miehille, Zach kehui kokeiltuaan. Hän on kokeillut kaikki mahdolliset kasvojenhoitotuotteet lävitse (kuvittelee omistavansa paljon finnejä), joten kehuja voi pitää varteenotettavina. Tykkäsi kun tuotteen tehon tunsi heti levittäessä iholla, sekä raikkaasta tunteesta huuhtelun jälkeen.

Kasvot eivät myöskään punoittaneet käytön jälkeen, joten Face Gel sopii hyvin pikakaunistajaksi ennen juhlia, kuin niiden jälkeenkin.. Olo on hehkeämpi!

 

 

The Incredible Face Gel -geelikuorintoja myydään MayBeautyn verkkokaupassa. Klikkaamalla linkkiä tai käyttämällä verkkokaupassa koodia: oonagel, saatte tuotteista 30% alennuksen.

MayBeautyn verkkokaupassa on rahat takaisin -takuu ja ilmainen toimitus. Voin suositella lämpimästi.

 

Love Oona

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

×