PERSONAL

HERE I AM

 

 

Kello on 2.22 sunnuntai aamuna. Ulkona on pimeää ja hiostavan kuumaa, mutta kerrankin ihanan hiljaista. Avonaisesta ikkunasta ei kantaudu sisään mitään melua. Ei vaikka täällä on alkanut yli viikon kestävä Stampede -rodeo tapahtuma ja koko kaupunki on ihan villinä. Kaadan vielä tilkan baileysiä muumimukiini. Muut astiat ovat likaisia ja muutakaan alkoholi juotavaa ei ole. Laitan melankolista musiikkia soimaan ja alan kirjoittamaan. Nyt nimittäin tuntuu siltä.

 

Blogi on ollut aina mielessä, mutta en ole saanut vaan mitään järkevää sanottavaa aikaiseksi. Suurin blogi fanini, eli oma äitinikin on jo luovuttanut lukuisien perään huutelujensa jälkeen. Olen nyt kuitenkin vakavasti sitä mieltä, että olen tulossa takaisin! Olen kaivannut tätä. Kiitos kaikille teille ihanille ihmisille, jotka olette jättäneet kommentteja ja odottaneet postauksiani. <3

 

Mitäs täällä on sitten tapahtunut? Tuntuu, että jotain pitää selittää ennen kuin alan postailemaan muusta.

 

Erottiin Zachin kanssa aika lailla siitä kun muutin omilleni. Omasta ero päätöksestäni huolimatta, olin hetken aikaa aika pihalla. Miten tässä nyt näin kävi? Sitä miettiessäni elin töiden, juhlimisen ja seinään tuijottamisen aikakautta. Jälkimmäinen on aika kivaa, kun sitä tekee monta päivän putkeen. Tai liiallinen juhliminen, kun maanantai aamuna heräät krapulassa ja vapinassa takaisin todellisuuteen. Ei sekään auttanut yksinäisyydestä karkaamiseen, vaan enemmänkin edesauttoi sitä iskemään kahta kauheammin takaisin. Siltä se ainakin tuntui sillä hetkellä, vaikka oikeastaanhan minulla oli koko ajan ne muutamat ihanat ihmiset täällä lähellä. Kiitos Jarna ja Matt, kun jaksoitte kuunnella lukuisat vuodatukseni!

 

Kliseistä, mutta totta, aika tekee tehtävänsä ja elämä alkoi taas voittamaan. Jes, luulin jo tulleeni hulluksi! Kutsun eron jälkeistä aikaani pumpuliajanjaksoksi -päässäni ei tosiaan liikkunut mitään. Tai siltä se ainakin tuntui..

 

Matkan varrelle on kuitenkin mahtunut myös kaikkea kivaa. Olen mm. nauttinut maailman eniten keskustassa asumisesta. Kännykkäni askelmittari menee harva se päivä yli tavoitteen, joka on ennenkuulumatonta minulle, joka on ajanut joka paikkaan, siitä lähtien kun olen saanut ajokortin. Olen myös tavannut mitä ihanampia uusia ihmisiä, kun kulmat ovat tulleet tutuksi. Kesä on ollut tarkemmin ajatellen ihan mahtavaa aikaa ja nyt alkaa tuntumaan siltä, että olen saanut energiani takaisin. Sellaisen sisäisen rauhan, jonka olin taas joksikin aikaa kadottanut hetkeksi. Ja silloin kun kadotan jotain, en pysty kirjoittamaan tai tekemään mitään muutakaan -pääni on siellä pumpulissa!

 

Mitäs vielä? Ainakin blogiin on paljon uusia juttuja suunnitteilla.

 

  • VIDEOITA – Olen tavannut yhden coolin tyypin, jolla on samanlaisia intohimon kohteita kun minulla. Hän löysi Instagram profiilini, jonka jälkeen tavattiin sattumalta naapurin karaokebaarissa. Siitä lähtien ollaankin mietitty yhteistyötä ja nyt suunnitteilla on dronen hankkiminen ja Youtube kanavan avaaminen. Im excited! Tai no, katsotaan nyt miten se lähtee etenemään..
  • MAISEMIA – Monia vuoria ja järviä jo koluttu, mutta silti täällä on vielä niin paljon nähtävää! Muutaman päivän päästä lähdetään taas road tripille, tästä tulossa postausta..tai videota!
  • ARKEA – Olen saanut työvuoroja enemmän, mikä on ollut hyvästä. Töissä, niin kuin myös vapaa ajalta riittää puhuttavaa, sillä vieläkin niitä kulttuurieroja tulee vaan vastaan. Kaikkea näitä ja niitä normi arkisia höpötyksiä tulen kirjoittamaan taas.

 

Kiitos, että olette jaksaneet odottaa!

 

Loppukevennys -kun ulkomaalainen yrittää lukea postaustani. Actually he is really good!

 

b74b5288-6653-4fb6-ab1d-3dbb2a41fcd6 (1)

Please follow @bigwolftours on Instagram and Facebook.

 

 

Love Oona

 

 

 

 

PERSONAL

THINGS CHANGE

 

Miespuolinen työkaverini kyseli yksi päivä töissä, kirjoitanko enää blogia. Kerroin, että en ole vähään aikaan kirjoittanut, koska on tuntunut vaikealta kertoa elämästäni, josta olen ollut nyt itsekin vähän pihalla. Mistä edes aloitan? Hei olen muuttanut yksin asumaan, vaikka viime postauksissa oltiin Zachin kanssa vielä ostamassa yhdessä asuntoa TALOA. Työkaverini vastasi tähän rennon letkeästi; Oona hey, things change! Aloita vaikka siitä, että se on sun otsikko. Ja niin mä nyt sitten teen..  Olen selvästi tunne kirjoittaja! Kaikki pitää päästää heti ulos tai muuten siitä ei tule mitään.

 

Talon etsimisprojektimme kärjistyi siis siihen, että Zach ei halunnutkaan ostaa enää taloa (tai ainakaan vielä). Tässä vaiheessa aloin katselemaan meille vuokra-asuntoja, koska 3,5 vuoden vihani asuntoamme kohtaan oli noussut jo sellaisiin sfääreihin, että luulin tulleeni hulluksi. Pelkäsin öisin tulipaloa tai että talo romahtaa!? Kyllä, olin tästä asiasta aivan varma! En myöskään säästellyt sanojani niistä kaikista muista epäkohdista mitä siinä kerrostalossa näin. Kun huomasin kuitenkin pian, että toiseen vuokra-asuntoonkin muuttaminen tulisi olemaan ikuisuusprojekti nro 100, päädyin lopulta ihan ex tempore ottamaan itselleni oman kämpän! Päätöksestäni meni viikko kun minulla oli jo avaimet kädessä. Näin helppoa se on sanoin Zachille, kun suljin sen oven viimeisen kerran..

 

Vielä olemme yhdessä, mutta minä paljon tyytyväisempänä somassa pienessä Downtown- kaksiossani arvostetulla alueella. Joki virtaa vieressä ja kaikki palvelut lähellä. Täältä pääsee kävellen mihin vaan!

 

Kuvat: Uusi asuntoni. Sängyn runko on vielä olohuoneessa Ikean laatikoissa. Taulut ovat omistajan, joka toimii tällä hetkellä designerina New Yorkissa. Tämän tiesi isännöitsijä ylpeänä kertoa.

 

 

Love Oona

LIVING ABROAD

KULTTUURIEROJA – TYÖPAIKKANI KANADASSA

 

Kolmen vuoden kotonaolo ajanjaksoni on tullut päätökseen! Tekemättömyyteen ja tylsyyteen ehti tässä ajassa jo tottua, vaikka välillä liikuttiinkin hulluuden rajamailla. Seinät todellakin kaatuivat päälle ja mielen valtasi useasti turhuuden tunne. Ei minusta varmaan ole edes mihinkään! Työttömyyttä osasi kuitenkin ajatella eri tavalla mitä Suomessa ehkä olisi, sillä työpaikkaa en täällä voinut edes yrittää hakea. Tässä kohtaan tuli lait vastaan. Nyt viisumin (pysyvän oleskeluluvan) saannin jälkeen asiat ovat kuitenkin edenneet yllättävän vauhdikkaasti! Olen siis ollut jo reilun kuukauden uudessa/ensimmäisessä työpaikassani Kanadassa ja se on ylittänyt kaikki odotukset! (Tulen olemaan loppuelämän kiitollinen ystävälleni Jarnalle, joka järjesti minulle työhaastattelun manageroimansa vaateliikkeen pomolle).

En olisi uskonut, mutta ai että nautin siitä fyysisestä tunteesta kun on saanut jotain aikaiseksi ja tulee väsyneenä himaan. Mainitsemisen arvoista on myös se oman elämän rakentaminen tänne ja sitä kautta fiilis pääsevänsä osaksi kanadalaista yhteiskuntaa. Enkö olekaan enää vain kotipiika, jonka passissa lukee turisti?

Näin alkuun haluan myös palata omaan työhistoriaani. En ole siis koskaan aikaisemmin työskennellyt vaateliikkeessä, vaikka kaikennäköistä asiakaspalveluhommaa sitä on kyllä nuoruudessani tultu tehtyä. Itse asiassa mokasin kerran H&M:n työhaastattelun ja päädyin sitten Makkaratalon parkkihallin lipunmyyjäksi/yleismieheksi. Urani loppui pomoni raivoamiseen jokaisesta parkkihallin maassa lojuvasta tupakantumpista, jonka hän bongasi korkealta toimistonsa ikkunasta. Hänen oli pakko käyttää tähän kiikareita! Tumppihan olisi muun työn lomassa jo pitänyt huomata ja siivota salamana pois.

Nuoruuden hanttihommien lisäksi olen ollut ikuisuudelta tuntuvan ajan pankki -ja rahoitusyhtiöillä töissä. Monotonista koneella istumista päivät pitkät, joka lopulta katkesi siihen, kun en palannutkaan takaisin kesälomaltani Kanadasta. Kiitos ja näkemiin!

 

Mitä sitten nyt teen?

 

 

 

Tällä hetkellä toimin myyjänä Frank & Oakin idyllisessä putiikissa lempialueellani Calgaryssa. Downtownin 17 Avenuella, josta löytyy trendikkäimmät putiikit, kahvilat ja ravintolat. Jos saisin valita asuisin siellä. Aluetta voisin verrata Helsingin Punavuoreen!

Frank & Oak on noussut montrealaisten kahden miehen yrityksestä, yhdeksi Kanadan trendikkäimmäksi miestenvaatebrändiksi. Hyvin kauppaa käyvän nettikaupan lisäksi liikkeitä on avattu ympäri Kanadaa 12 kpl, joista yksi on Calgaryssa. Muutama liike löytyy myös USA:sta. Myöhemmin brändiä on laajennettu naistenvaatemallistoon, josta olemme nyt työssäoloaikanani saaneet osan myös liikkeeseemme. Arvatkaa vaan olenko ostanut mallistosta jo monta vaatetta itselleni! Frank & Oakin vaatteita on myös helppo myydä, koska materiaalit ovat laadukkaita, mutta hinnat eivät leiju ihan päätä huimaavissa summissa. Hinta-laatusuhde on siis todella kohdillaan!

Calgaryn liikkeessä meillä on ihan huipputiimi, jonka kanssa saamme yhdessä vaikuttaa tuotteiden esille panoista tapahtumien järjestelemisiin. Pomoa ei ole ns. hengittämässä niskassa. Aloitettuani pääsinkin heti 17 avenuella järjestettyyn ulkotapahtumaan, jossa rakensimme Frank&Oak kojun kadulle esittelemään vaatteitamme mahdollisille uusille asiakkaille. Kohta meillä on tulossa myös tiimimme järjestämä yksityisilta, jossa tarjoillaan kantiksille ostoksien lomassa drinkkejä ja muuta mukavaa. En malta odottaa!

Asiakkaathan täällä ovat siis ihan huippuja. Meillä asiakaskunta on suurimmaksi osaksi miehiä, vaikka naisetkin ovat alkaneet pikku hiljaa löytämään naistenvaatemalliston myötä liikkeeseemme. Taidan olla ehkä hieman innoissani uusista sosiaalisista kontakteistani. Työn kautta olen päässyt tutustumaan niin moneen uuteen ihmiseen.

 

 

 

 

 

Ja viimeiseksi päästään kulttuurieroihin, joita olen työssäni kokenut;

 

Asiakaspalvelu:

Valehtelisin jos väittäisin, että aluksi ei ollut totuttelemista kanadalaiseen palvelukulttuuriin. Täällä tosiaan ei vain pelkkä tervehdys riitä. (Seuraavaksi kärjistettynä toimintatapamme, mikä voi olla suomalaisen asiakkaan näkökulmasta kauhuskenaario, nimim. aikoinaan vihasin käydä Vilassa, kun myyjät ahdisteli). Meillä siis rynnätään asiakasta vastaan jo heti ovelle. Kuulumisien jälkeen yleensä kerrotaan firmasta, tuotteista, näytetään mahdollinen uusi mallisto (nyt syksyn trendivaatteet), tiedustellaan asiakkaan mahdollisista tarpeista ym. Jos asiakas ei näytä haluavansa apua, jätetään hänet tämän jälkeen hetkeksi rauhaan. Viimeistään asiakkaan mennessä yläkertaan palaamme tiedustelemaan uudelleen miten hänellä sujuu/tarvitseeko hän nyt apua? Asiakkaan ei myöskään koskaan tarvitse pitää sovitukseen meneviä vaatteita käsivarsillaan, vaan ne kiikutetaan heti pukuhuoneeseen, johon valmistelemme hänelle sovitusta. Pukukopeissa ei ole myöskään tarkoituksella peilejä, että palvelu voi jatkua myös asiakkaan peilaillessa sovitettavia vaatteita edessämme.

Vaikka itselleni tässä lähestymistavassa oli totuttelemista, olen huomannut täällä asiakkaiden siitä nauttivan. He eivät ota sitä ahdisteluna vaan hyvänä palveluna. Tämä on auttanut omaan myymiseeni, joka on muutaman alkukankeus/paniikki päivän jälkeen alkanut luistamaan. Onnistumisen tunteita on tullut siinä kun olen saanut kerättyä asiakkaalle kokonaisen asun, jossa he viihtyvät ja näyttävät hyvältä. Kehuminen on taas tullut ihan luonnostaan. Laadukkaat ja hyvännäköiset vaatteet tuovat varsinkin miehille heti erilaista ryhtiä kantajaansa. (Zachin olisi aika tulla nyt meille shoppailemaan!!)

 

Kielitaito:

 

Pahin pelkoni -mitä jos kielitaitoni ei riitä? Tässä työssähän ei nyt mitään rakettitieteellistä sanastoa onneksi tarvita, joten kaikki on mennyt sutjakkaammin kun osasin kuvitella. Asiakkaat eivät tunnu aksentistani/mahdollisista kielellisistä virheistäni välittävän ollenkaan. Selvisin siis!

 

Muuta huomioitavaa:

Täällä jokaisessa työpaikassa palkka tulee aina kahden viikon välein tilille. Meillä palkan voi ottaa myös shekkeinä jos niin haluaa, mikä tarkoittaa sitä, että jokainen shekki pitäisi sitten itse kiikuttaa pankkiin lunastettavaksi. Kuka niin tekee? Verojen kanssa en ole vielä ollut missään tekemisissä, eli verokorttia ei kiikuteta työpaikalle. Verot hoidetaan itse vuosittain verotoimistossa, eli tammikuussa pääsen niitäkin sitten tekemään ensimmäistä kertaa.

Calgaryn liikkeessä meillä on töissä 7 työntekijää, joista kahden on turvallisuus syistä oltava aina samanaikaisesti paikalla. Alkuviikosta päivät ovat aika hiljaisia, mutta kohenee siitä aina jonkin verran viikonloppuun mentäessä. Pienessä liikkeessä työskentely on rentoa ja mukavaa. Asiakkaat voidaan huomioida ihan eri tavalla (vertaa isoja ketjuliikkeitä) ja kanadalaisten sosiaalisuudesta johtuen asiakkaat tuntuvat kovin kaverillisilta. Töissä on oikeasti hauskaa!

Mitäs vielä… Ainiin muut työntekijät aina kiittävät kun alat tekemään jotain. Tämä on tuntunut oudolta. Yhteisiä hommiahan ne kaikki on.

 

Blogiin yritän taas palata kirjoittamaan useammin -en ole edes uskaltanut katsoa koska viimeksi tein postauksen! Zach on jänistänyt ja pistänyt (hetkellisen?) breikin talon etsimisellemme, josta johtuen olen ollut kotona kun perseeseen ammuttu karhu. Olen myös hyvä vellomaan päässäni asioita ihan ahdistukseen asti. Mutta hei, elämää tämähän vain on! Ja onneksi minulla on työpaikka!

 

www.frankandoak.com

 

Love Oona

CANADA

KELTAINEN SYYSKUU

 

Keltaisen kirjava luonto ja puista maahan leijailevat lehdet. Taisin avata silmäni vasta ensi kertaa tämän vuoden syksylle. Onpas täällä kaunista! Onneksi Zach sai pakotettua heti aamusta mukaansa ”neighborhood” kävelylle. Käytiin hakemassa lähimmästä 7-Elevenistä kahvit ja tallustettiin menemään syksyisessä naapurustossa.

Syksystä (niin kuin yleensä kaikesta muustakin) tuli Zachille taas mieleen lapsuus. Kun aurinko laski illalla lämmittämästä, tuli metsäleikeissä tähän vuoden aikaan kylmä. Kotiin ei kuitenkaan voitu mennä hakemaan t-paidan päälle lisää vaatetusta, sillä äiti ei olisi päästänyt enää takaisin ulos. Syksystä tulee siis mieleen ajat kun jäädyttiin metsässä.

Itse taas pohdin kuinka syksy on mukavan kuivaa aikaa. Vaikka keltainen toukokuukin on kaunis, olisivat valkoiset lenkkarini olleet jo entiset mudasta (muistelee meidän mutaretkiä viime keväältä). Pohdin myös muita tärkeitä asioita, kuten mm. miksi meidän rumaa ja ainoaa kerrostaloa ei pureta tältä muuten ihan idylliseltä ja rauhalliselta ns. vanhojen omakotitalojen alueelta. Se pilaa koko maiseman! (Kuvaa ei ole, koska sitä ei kehtaa laittaa) Vanhojen omakotitalojen alueella tarkoitan sitä, että täällä ei ole uusien suburbanien tapaan vielä rakennettu vieri vieretysten saman näköisiä taloja ja katuja, jonne eksyy jos sinne päätyy.

Taloista puheen ollen, asuntolaina on nyt varattu meille kolmeksi kuukaudeksi, joten toiveajatteluna ehkä ensi viikon näytöistä joku vihdoin nappaisi molemmille. Niin ja töissäkin olen muuten jo ehtinyt pyörähtämään muutamia päiviä. Se on ollut ihan mahtavaa! Monen vuoden kotona olon jälkeen tässähän tuntee itsensä jo hyvinkin hyödylliseksi! Palailen ensi kerralla kertomaan työstäni lisää. Mukavaa sunnuntaita!

 

 

Love Oona

CANADA

EI SAVUA ILMAN TULTA

 

 

Kuvat ovat alkuviikolta, kun tuulet olivat taas kuljettaneet British Columbian metsäpalojen savun tänne Calgaryyn asti. Savuinen kaupunki näyttää synkältä ja harmaalta. Samalla kun sumun lailla savu alkaa peittämään kaupunkia, ilmanlaatu pahenee. Aamulla kun ilma ei ollut vielä niin paha, uskaltauduin lähtemään Zachin mukaan viemään koiraa joelle uimaan. Taisimme kuitenkin viipyä liian kauan ulkona, sillä kotiin päästyämme sain niin kovan päänsäryn, että se veti loppupäiväksi ihan sängynpohjalle asti. Päätin, että en astu ulos ovesta enää vähäisenäkään savuisena päivänä.

 

 

 

 

Kanadan äkillisten ilmastonvaihdoksien tapaan siirryttiin loppuviikosta suoraan helteistä kylmyyteen. Eilen kuljettiin vielä shortseissa ja tänään takissa. Tervetuloa syksy! (Damn, oli juuri suunnittelut tulevat työasut: mekkoja, hameita, ballerinoja ja avokkaita).

 

Vaikka täällä onkin ollut ihan super kesä ja se on jatkunut näinkin pitkälle, puhuttiin ystäväni kanssa hänen jo alkavasta syysväsymyksestä. Mikään ei tunnu huvittavan ja kaikki ärsyttää! Toivotin tervetulleeksi kerhoon, tosin itselläni se on tuntunut olevan ihan vuodenajoista riippumaton kaamos. Täällä kun taas kiikutaan kotihulluuteni rajamailla (liikaa ollut neljän seinän sisällä), joka näkyy turhautumisena ja ärsytyksen tunteina jokaista asiaa kohtaan. Unohtamatta tietenkään päivittäistä kodin puunausrituaaliani, johon kuuluu koiran perässä juokseminen imuri kädessä monta kertaa päivässä ja samalla asioiden valittaminen Zachille. Ihan hyvä, että ne työt alkavat kohta!

 

 

Love Oona