BEAUTY

TOTUUS KAMPAAJAN SUUSTA

Istahdin tänään monen vuoden jälkeen kampaajan tuoliin. Alitajuisesti olin varmaan yrittänyt vältellä vain kuulemastani sitä, mikä nyt ammattilaisen suustakin sitten tuli: hiukseni ovat järkyttävässä kunnossa! Mahdollisiin huonoihin uutisiin olin onneksi valmistautunut jo vähän henkisesti, sillä ensimmäiset puoli tuntia ehdittiinkin vain päivitellä hiusteni kamaluutta, samalla kun mietittiin mitä niille voisi edes tehdä..

Varauksenhan olin tehnyt hiusteni raidoittamiseen, joka tuomittiin siinä heti ensi kättelyssä. Tilalle ehdotettiin oman luonnollisen värini (maantienharmaa) värjäämistä takaisin, sekä leikkaamista suoraan pituudesta puolet pois! (Okei, en ehkä ajattelut niiden nyt niin huonossa kunnossa olevan!) Myös toisen suusta se totuus on aina vähän karumpaa, joten tässä vaiheessa alkoi jo pelottamaan sen verran, että en halunnut enää mitään väriä päähäni. Päädyttiin tekemään sitten hiuksilleni olaplex-hoito, sekä leikkaamaan latvoista sen verran kuin oli vain pakko. Kantti kun ei enää kestänyt enempää.

Olaplex hoito tehtiin niskat jäykkänä pesutuolissa. En tiennytkään, että se on niin epämukava! Tämän jälkeen alettiin saksia hiuksiani, joista kampaaja esitteli tippuvia hiirenhäntälatvojani minulle. Joo tiedetään, eihän siellä latvoissa paljon hiuksia ole. Rutikuiva oli myös päivän sana. Eli hiusteni laatu siis.

Suureksi yllätyksekseni alkoi kuitenkin lopulta näkymään valoa tunnelin päässä! Hiukset olivat hoidettu, leikattu, föönattu ja laitettu. Kampaaja kehui muuttunutta tunnetta käsissänsä. Itsekin kun aloin siinä sitten haromaan sortuviani, ne tosiaan tuntuivat ihan silkkisiltä. Oraplex hoito taisi tehdä sen verran ihmeitä hiuksilleni, että kampaajakin alkoi puhumaan tulevasta kesästä siihen malliin, että silloin ollaan saatu kuulema minulle jo terveet, pitkät ja vaaleaksi raidoitetut hiukset.

Lähdin hymyssä suin satojen dollareiden hoitotuotteiden kanssa kotiinpäin. Niiden käytön jälkeen kuulema värjäyskin olisi mahdollista kuukauden päästä. Jäin kuitenkin nyt pohtimaan koko värjäys asiaa uudestaan. Uskaltaako sitä tehdä hiuksillensa enää ikinä mitään vahvempia käsittelyjä? Olen myös oppinut yhden uuden asian: leikkaa hiuksesi säännöllisesti kampaajalla!

Jään nyt mielenkiinnolla odottamaan Olaplex kotihoitotuotteiden tuloksia. Joiden purnukoihin kampaaja kirjoitti isoin kirjaimin tussilla; käytä kerran viikossa ja toista kaksi kertaa viikossa. Tämän lisäksi kassistani löytyy myös ylikalliit shampoot, hoitoaineet, lämpösuojus, sekä hiuslakka. Saa nähdä saako rahalla laatua ja voiko mikään enää pelastaa kuontaloani. Positiivisella mielellä lähdetään kuitenkin kokeilemaan!

Kuva: Hiukset hulmuten kampaajan jälkeen.

Love Oona

CANADA

IHAN LANDELLA

Laajaksi levittäytyneestä Calgarysta ja sen lähialueilta tuntuu aina vaan löytyvän jotain uusia kolkkia, joissa ei ole koskaan käynyt. Sain todeta tämän myös muutama päivä sitten kun lähdin ostamaan lisää maalipurkkeja. (Ideani maalata kaikki Zachin huonekalut, onkin vaatinut niitä purkkeja paljon!) Koska meitä lähin huonekaluihin erikoistunut maalikauppa oli kiinni, päätin suunnata puhelimeni navigaattorin avulla heidän toiseen liikkeeseensä, Cochraneen. Calgaryn viereiseen pieneen kaupunkiin, josta en ollut ennen tätä maalipulaani pahemmin edes kuullutkaan.

Ajomatka moottoritietä pitkin Cochraneen taittui vain muutamassa kymmenessä minuutissa, jonka aikana ehdin taas ihmetellä koko kaupungin avaruutta. Joskus tuntuu siltä kuin näkisi koko maailman, kun avarat esikaupunkialueet mahdollistavat katseesi pysähtyvän vasta kaukana horisontissa oleviin vuoriin. Tälläkin kertaan kiinnitin huomioni myös siihen, kuinka yht’äkkiä vaan kaupungin vilske muuttui ihan maalaismaisemiksi. Silmänkantamattomissa pelto ja vuorimaisemissa on myös jotain todella rentouttavaa.

Cochraneen lähestyessäni alkoi näkymään asuinalueita keskellä peltoa. Maisemat ovat ainakin heillä kohdillaan. Kamerassani pitäisi olla varmaan zoomi, että kuva toisi samanlailla oikeuksiaan vuorille miten ne paikanpäällä katsottuna näkee. Lähempänä ja valtavina.

Cochranen keskustaan ajettiin jyrkkää rinnettä alas, jonka juurelta löytyi pieni idyllinen pääkatu putiikkeineen ja hotelleineen. Aurinko paistoi ja papparaiset tuijottelivat puistonpenkeiltä valokuvaustani. Kadulta löytyi myös kodikas maalikauppani, jonka asioinnin jälkeen soitin Zachille kuinka hänen olisi pitänyt tulla mukaan. Niin mukava pieni kylä.

Kolme vuotta täällä on jo asuttu, mutta silti tuntuu kuin olisi vieläkin vähän ulalla koko kaupungista. Mielenkiintoiseksi sen tekee myös se, kun ei oikein ikinä tiedä mihin sitä seuraavaksi navigaattorinsa ohjeistuksella päätyy. Lähin maalikauppani sijaitsi taas North Eastissa, joka olikin sitten aika karua ja rumaa aluetta. Zach kutsuu North Eastia pahamaiseksi alueeksi ja gangstereiden valtakunnaksi!

Nyt loppukiri maalauksessa, sillä äitini tulee viikon päästä ensimmäistä kertaa meille kyläilemään. En malta odottaa!

 

Love Oona

LIFE

KISSAN KANSSA KÄVELYLLÄ

Tässä eräänä kauniina päivänä otettiin kissa kainaloon ja lähdettiin pihalle.

Ennen tätä Eddien ensimmäistä suurta seikkailuansa ulkona, olin kuitenkin jo ehtinyt lukea kirjaa katukatti Bobista, postauksen kaupunkilaiskissasta, joka rakastaa käydä kävelyillä, sekä nähnyt kissanulkoiluttajan Vancouverin puistossa. Idea kissan kanssa ulos menemisestä taisikin lähteä näistä kaikista. Pitäähän Eddienkin nähdä vähän maailmaa.

Eddie on syntynyt calgarylaisella farmilla, josta se päätyi pienenä poikasena Zachin luokse. Siitä lähtien meidän perheen lellikki on viettänyt kissanpäiviänsä kotosalla, nauttien kaikesta mahdollisesta huomiosta ja kaivautuen iltaisin väliimme nukkumaan. Kerrostaloasunnosta ei olla kuitenkaan pahemmin päästy ulos, joten tämä uusi koitos jännitti meitä kaikkia. Hississä Eddien sydäntä särkevän naukaisun jälkeen tekikin mieli vain painaa äkkiä hissinnappulaa takaisin ylös. Takapihan nurmikolla alkoi maailma kuitenkin näyttäytymään jo vähän valoisammalta -pää vain pyöri ympyrää ja häntä heilui. Ensiksi tosin piti istua pitkä tovi, sitten liikkua vain matalasti hiipien, kunnes lopuksi sitä jo rohkaistuttiin tallustelemaan perässämme pitkin nurmikkoa. Hihnaakaan ei tarvittu, kun Eddie seurasi vain mahdollisimman lähellä meidän jokaista askeltamme.

Siellä me sitten hiihdeltiin edestakaisin ilmapallo kourassa, kissa perässä juosten. Kissan ja ilmapallo rekvisiitan kanssa saatiin myös pieni synttärionnittelu video kuvattua siskolle, jonka jälkeen oltiin jo Zachin mielestä saatu naapureille tarpeeksi katseltavaa. Hississä aloin kuitenkin jo heti miettimään seuraavaa kävelykertaa -Eddiehän rakasti olla ulkona!

 

Love Oona

 

PERSONAL

IHAN MAALIHÖYRYISSÄ

Makuuhuoneesta on tullut työmaani. Tulen sieltä ulos vain pesemään pensseleitä tai hakemaan lisää kahvia, jääteetä tai viiniä. Huonekalujen maalaus on koukuttanut minut. En tiennytkään, että pidän näin paljon maalaamisesta! Tunnen rentoutuvani hyvän muusikin soidessa taustalla ja keskittymistä vaativien siveltimen vetojen osuessa maalattavaan pintaan. Samalla muu maailma ja harhailevat ajatukseni katoaa. Nyt tiedän tunteen olla paljon puhutusti läsnä hetkessä! Oman kädenjälkensä näkeminen saa myös innostumaan niin paljon lisää, että makuuhuoneesta ei poistuta ennen kuin olen täysin tyytyväinen lopputulokseen.

Viisi päivää maalausurakkaa on nyt takana. Valmiina ovat keittiönpöytä ja sen kaksi tuolia. Zachin huonekalujen kiiltävä tummanruskea pinta vaatiikin monia kerroksia maalia, mutta jokainen pensselin veto on ollut sen arvoista. Aloittaessani en olisi vielä kyllä uskonut, kuinka nyt keittiön ohi kävellessäni jään vaan ihastelemaan valmista pöytää. Kolme vuotta katselemani ja vihaamani kulahtaneen ruman ruskea pöytä ja tuolit ovat saaneet uuden elämän! En haaveilekaan enää niiden roskiin heittämisestä! Seuraavana vuorossa on sitten samaa värimaailmaa oleva massiivinen peilipöytä. Kädet sauhuten olen täällä jo valmiina uuteen työpäivääni. Ovi vaan salamana kiinni, että utelias Eddie ei pääse taas tunkemaan nenäänsä maaliin.

Varoitus: Maalauspläjäystä tulossa. Tietysti ennen ja jälkeen kuvat, sekä maalit, joiden avulla tällainen rähmäkäpälä aloittelijakin sai jopa jotain jälkeä aikaiseksi. Epäuskoisena maalikaupassa kun sitä vielä naurettiin, että katsotaan nyt, mitä tästäkin taas tulee.

 

Love Oona

LIVING ABROAD

KULTTUURIEROJA SUHTEESSA & ARJESSA

Minähän olin aina miettinyt, että en pystyisi seurustelemaan ulkomaalaisen kanssa. Yksi ja ainoa syy siihen oli huono kielipääni -emmehän ymmärtäisi toisiamme! Toisaalta tosin aina mietin, että en tule ilmeisesti oppimaankaan mitään kieltä -ellen joko muuta ulkomaille tai seurustele suomea puhumattoman ihmisen kanssa. Ristiriitaista, mutta toteutin sitten molemmat.

Seurustelu kanadalaisen miehen kanssahan ei tuo mitään täysin erilaisia kulttuureita elämään, mutta joitakin hankaluuksia kyllä;

Suhteen eteneminen: Seurustelu toiselta puolelta maapalloa olevan ihmisen kanssa tarkoittaa yleensä joko muuttoa jommankumman maahan tai kaukosuhdetta. Jälkimmäistä en edes kokeillut, vaan muutin suin päin Zachin luokse katsomaan mitä tuleman pitää. Tapailuvaiheet jäivät kokonaan pois ja lomaromanssi muuttui arjeksi. Liian nopean suhteen etenemisestä tulikin jossain vaiheessa meille pientä kriisiäkin -josta onneksi selvisimme.

Aluksi kinaa aiheutti myös se, että kumpikaan ei oikein osannut samaistua toisen asemaan. Suhteen alkumetreillä viisumiasiat aiheuttivat päänvaivaa ja tukea tarvittiin vaikka mihin käytännönasioihin.

Kotimaa:

Jopa Zachin vain kahden viikon vierailu Suomessa auttoi häntä ymmärtämään enemmän elämääni. Näitä asioita kun ei pysty vain sanoin kuvailla.

Nykytilanne:

Nyt kolmen vuoden yhdessä olon jälkeen tuntuu jo siltä kuin olisin asunutkin täällä aina. Alkuhankaluudet ovat takanapäin ja pienet kulttuurierot saavat enemmänkin vain hymyilyttämään;

Arjen askareet:

”Näin meillä on ainakin aina tehty” huudahdamme vuoron perään monessakin arjen askareessa.

Imuri on ihan turha ja astioita pestään sienellä (Zach rätillä) ja mitä näitä nyt olikaan, mistä olenkin jo paljon kirjoitellut. Zach puolestaan taas ihmettelee meidän suomalaisia tapoja; tiskiharja näyttää kuulema wc-harjalta, kuivauskaapissa ei ole mitään järkeä (sieltähän tippuu vesi joka puolelle) ja aina vaan naurattaa kun vaihdan pussilakanoita (peitto kiepautetaan nurin päin olevan lakanan kulmista sisään). Pussilakanoita en ole muuten löytänyt täältä mistään muualta kuin Ikeasta.

Sisustaminen:

Kanadalaisten suosima tavaran paljous ja massiiviset tummat huonekalut eivät mene yksiin omien sisustusmieltymyksieni kanssa. Hullujen sisustuspuuskieni jälkeen (lue: kun suhteen alussa heitin puolet Zachin tavaroista roskiin) on Zach saanut kuvitelman, että me kaikki suomalaiset a. vihaamme tavaraa, b. rakastamme valkoista sisustusta (olen yrittänyt tuoda sillä valoa asuntoomme) ja c. otamme elämäntehtäväksemme saada kodin juuri mieleiseksemme.

Ps. Uusi projektini on alkanut: maalaan kaikki Zachin huonekalut. Tästä postausta tiedossa!

Kaupassa käynti:

Alkuajan seikkailusta on tullut velvollisuus. Tottuneesti löydän myös ne kaikki Zachin kilometrilistan tuotteet hyllyiltä. -Ei enää puhelinsoittoja kotiin; ”mikä hemmetti on tuote x ja mistä sen löytää?”. Eripuraa ruuasta ei taas ole koskaan tullut. Zach tekee niin hyvää ruokaa, että täällä ollaan vaan opeteltu kaikki hänen reseptinsä perässä. Olen tehnyt kolmessa vuodessa enemmän ruokaa kuin koko elämäni aikana.

Kielimuuri:

Huono kielipääni on pakostikin kehittynyt, mutta silti niitä hetkiäkin tulee kun toivoisi saavansa puhua vaan suomea! Aluksi varsinkin riitatilanteissa ei tuntunut saavansa selitettyä/tultua ymmärretyksi ihan samanlailla kuin omalla äidinkielellänsä. Joskus taas keskittymistä vaativat aiheet voivat mennä vähän ohi ja joitakin Zachin vitsejä en vaan ymmärrä. Yleisesti ottaen sitä kieltä ei kuitenkaan tule ajatelleeksi sen kummemmin. Hauskoja hetkiä tulee silloin kun puhun vahingossa pitkän pätkän suomea tai Zach alkaa huomaamattaan ääntämään joitakin englanninkielisiä sanoja samanlailla kun minä. -Rallienglanti englanninkieliselle! Suomen kieli on myös aika kiva salakieli täällä.

Zachille olen myös yrittänyt opettaa suomea mm. koko kämpän täyttävillä post-it-lapuilla. Tässä on jääkaappi, ikkuna, taulu, sohva, makuuhuone, sänky, ovi jne… Näistä ehkä kaksi jäi päähän.

Tv-ohjelmat:

Zachillä on nyt joku buumi katsoa kaikkia vanhoja tv-ohjelmia, mitä katsoi pienenä/nuorempana. Yritän sitten selittää, kuinka itse niitä en ole nähnyt, eikä minulta löydy minkäännäköistä tunnesidettä 90-luvun amerikkalaisperhehömppä sarjaan tai jännittäviin lasten ja nuorten seikkailusarjoihin. Kun näitä ollaan katseltu, olenkin kyllästynyt kuoliaaksi jo ensimmäisen viiden minuutin jälkeen.

Mietin tilannetta kun laittaisin omat lapsuuteni suosikkisarjat: Kyllä isä osaa ja Blondi tuli taloon pyörimään. Tekstitykset tarvittaisiin tosin!

Parhaat puolet:

Tykkään kanadalaisten rennommasta otteesta elämään, tuomitsemattomuudesta, toisten huomionottamisesta ja sosiaalisuudesta. Suhteessa myös tunteita näytetään ja toista kehutaan. Unohtamatta tietenkään I love you:ta, jota sanotaan useaan kertaan päivässä. Se muuten tarttuu!

Nyt otan punaviinilasillisen ja jatkan huonekalujen maalaamista. Hauskaa viikonloppua!

Love Oona